Author Archives: dorotea81

Tommi Mäkinen

Tommi Mäkinen on legendaarinen rallikuski, ja tämä vuonna 1964 syntynyt sanavalmis suomalainen voitti ralliautoilun maailmanmestaruuden ennätyksellisesti neljä kertaa peräkkäin vuosina 1996–1999. Uransa aikana Mäkinen ajoi yhteensä 139 MM-rallia, joista 24:stä hän pokkasi ensimmäisen sijan. Maailmanmestaruuskilpailujen lisäksi Mäkisellä on pitkä lista muita voittoja, mukaan lukien viisi peräkkäistä Suomen MM-rallia. Mäkisen uran aikana hänen kartanlukijoinaan toimivat Seppo Harjanne sekä Risto Mannisenmäki. Kilpauransa Mäkinen puolestaan päätti vuonna 2003.
Mäkisen ensimmäisen arvokilpailunvoitto irtosi jo vuonna 1988 Lancia Delta HF nelivetoautolla. Ensimmäisen maailmanmestaruuden Mäkinen voitti kuitenkin vasta 1994, Suomalaisessa Neste Rallissa. Tämän jälkeen menestykset seurasivat toinen toistaan Mäkisen dominoidessa lajia vuosien ajan ja miehen nimi on yhä tuttu rallifanien keskuudessa ympäri maailmaa.

Tommi Mäkinen on tunnettu myös miehen nimeä kantavasta, Tommi Mäkinen Rally -videopelistä. Peli julkaistiin alun perin Playstationille ja myöhemmin pelistä julkaistiin versio myös tietokoneelle. Pelin julkaisi Europress Software –peliyritys, joka oli konsolipuolella vielä kokematon, mutta kuitenkin julkaissut useita rallipelejä tietokoneelle. Peliä pääsi pelaamaan jaetulla ruudulla kaksi pelaajaa samanaikaisesti. Peli saikin hyvän vastaanoton kriitikoilta ja pelaajilta, ja pelin grafiikka oli ajan standardeilla näyttävää. Pelaajat pitivät erityisesti pelin simulaatiomaisesta lähestymistavasta. Graafisesti erityisesti pelin taustamaisemia pidettiin näyttävinä, ja pelissä oli mukana myös eri sääolosuhteita.

Tämä osaltaan kertoo kuinka suosittu hallitseva mestari Mäkinen oli – kuka tahansa rallikuski ei saa omaa nimikkopeliä. Mäkinen tunnettiin erityisesti hänen peräkkäisistä mestaruuksistaan, sillä hän oli ensimmäinen tähän saavutukseen pystynyt rallikuski.

Comments Off on Tommi Mäkinen

Filed under Uutiset

Suosittu Jokamiehenluokka

Autourheilulaji nimeltä Jokamiehenluokka on luultavasti suosituin laji, jos katsotaan harrastajien lukumäärää. Lisäksi katsojat rakastavat tätä lajia luultavasti osittain sen vuoksi, että tavallisella Matti tai Maija Meikäläisellä on mahdollisuus aloittaa tämän suositun kansallisen rallin harrastaminen.

Jokamiehenluokka on edullinen AKK:n (AKK-Motorsport Ry) alainen laji, jossa jokainen vannoutunut autourheilufani pääsee toteuttamaan itseään, jos unelmana on ajaa kilpaa. Lajin tekniset säännöt mahdollistavat lähes kaikkien tavallisen yksityisliikenteessä käytettävien autojen muokkaamisen kilpailukuntoon. Jokamiehenluokkaa voidaan verrata hieman Ruotsin erittäin suosittuun Folkrace-nimiseen lajiin, joka on vähintään yhtä suosittu siellä kuin meidän Jokamiehenluokka.

Jokamiehenluokassa on tiettyjä erityissääntöjä, kuten se, että kaikki kilpailussa mukana olevat autot ovat myyntivelvoitteen alla. Kilpailun jälkeen tapahtuu ostotarjousmenettely, jossa kaikki kilpailuissa olleet autot ovat kilpailijalisenssin ja lajitutkinnon omaavien henkilöiden ostettavissa. Kilpailussa nähdään kymmeniä eri automerkkejä, jotka on rakennettu sääntöjä vastaaviksi.

Jokamiehenluokkaan pääsee osallistumaan 15 vuotta täyttäneet JM-tutkinnon suorittaneet nuoret, ja tytöt ja pojat ajavat yhdessä nuorten luokassa aina 18 ikävuoteen saakka. Kilpailuja käydään eri alustoilla, joihin kuuluvat yleisimmin sora, mutta kilpailuja järjestetään myös jossain määrin asfaltilla. Myös talvikaudella kilpaillaan ja silloin ajetaan järvien jäällä tai maalla, joissa radat on jäädytetty. Jokamiestenluokassa kilpailuja järjestetään ympäri Suomea useita kymmeniä. Seurojen järjestämissä kilpailuissa seuran omien jäsenten välillä ei JM-tutkintoa vaadita. Kilpailupaikalta saa hankittua oman seuransa ns. tutustumislisenssin osallistuakseen kilpailuun.

SM-kilpailuissa kilpaillaan kuudessa eri luokassa, joita ovat Nuoret ja Nuoret EVK (Etuveto – ja Kardaaniluokka), sekä Naiset, Yleinen ja Yleinen EVK. Vuosittain ajetaan myös joukkuemestaruudesta. Muita suosittuja autourheilulajeja ovat muun muassa Endurance, Rallicross ja Drifting.

Comments Off on Suosittu Jokamiehenluokka

Filed under Uutiset

DTM

DTM eli Deutsche Tourenwagen Masters, on saksalainen vakioautojen laji, joka perustettiin vuonna 2000. DTM syntyi, kun päätettiin yhdistää kaksi kilpailua, jotka olivat nimeltään vanha DTM- ja ITC-sarja. Ensimmäiset tällä nimellä pidettävät kilpailut käytiin Saksan Hockenheimringin radalla, joka myös tänä vuonna on kilpailukalenterin ensimmäinen ja viimeinen rata. Kilpailevien autojen merkit olivat vuonna 2000 Mercedes, Opel ja Audi. Entinen Formula 1 kuski Mika Häkkinen kilpaili DTM-sarjassa vuosina 2005 – 2007 HWA-tallissa autonaan AMG-Mercedes C-Class. Kaudella 2015 lajissa ovat mukana BMW, Mercedes, Audi ja kilpailuja käydään yhteensä yhdeksän.

Comments Off on DTM

Filed under Uutiset

Drag Racing

Formula 1 ja ralli ovat suosittuja autourheilulajeja, mutta autourheilun ystäville löytyy runsaasti erilaisia lajeja, joissa hevosvoimat ovat keskeisessä osassa, kuten esimerkiksi Drag Racing, eli kiihdytysajo. Drag racing on laji, jossa nopea lähtö ja kiihdytys ovat voiton edellytyksinä. Drag Racing onkin maailman nopein moottoriurheilukilpailu, jossa kumi palaa ja renkaat savuavat. Drag Race –rata on 402,33 metriä pitkä ja alueen kokonaispituus on 1,2 km. Tähän on laskettu mukaan myös jarrutusalue. Suomessa toimii FHRA, jonka sivuilta http://www.fhra.fi/ löytyy kaikki tarvittava tieto kiihdytysajoista ja sen harrastamisesta.

Comments Off on Drag Racing

Filed under Uutiset

Formula 1 – kuninkuuslaji

Autourheilu on laajentunut huomattavasti autourheilun suosion yhä kasvaessa, ja alalajeja on ilmestynyt runsaasti, kuten esimerkiksi Karting, josta monen kilpailijan ura on lähtenyt liikkeelle. Rallin lisäksi on luultavasti autourheilun valovoimaisimmaksi lajiksi noussut Formula 1 kilpailut, mikä on kiihkeää rata-autoilua parhaimmillaan. Formula 1 sesonki alkaa vuosittain maaliskuussa ja osakilpailuja järjestetään eri maissa ympäri maailman, kunnes sesonki päättyy marraskuussa. Kilpailuja käydään yhteensä 19 kappaletta vuoden 2015 kilpailukalenterin mukaan ja eniten MM-pisteitä kerännyt talli ja tietenkin myös eniten pisteitä itselleen haalinut kuski voittavat MM-tittelin. Formula 1 lajia kutsutaankin autourheilun kuninkuuslajiksi, jota seurataan tiiviisti ympäri maailman ja etenkin Suomessa.

Suomalaiset Formula 1 kuskit ovat vaikuttaneet vahvasti lajin suosioon Suomessa. Keke Rosberg aloitti formulabuumin voittamalla maailmanmestaruuden vuonna 1982 Williamsilla. Tämän jälkeen saimme formuloihin suuresti pidetyn Mika Häkkisen, joka sai pian lempinimen ”The Flying Finn” nopeutensa vuoksi. Häkkinen voitti Formula 1 maailmanmestaruudet McLarenilla vuosina 1998 – 1999. Tällä hetkellä Suomen suosituin Formula 1 kuljettaja on kuitenkin Kimi Räikkönen, joka on luultavasti yksi maailman suosituimmista F-1 kuljettajista. Kimi Räikkönen sai pian lempinimen ”Iceman” vaitonaisuutensa ja tyyneytensä vuoksi. Räikkönen voitti Formula 1 maailmanmestaruuden ollessaan Ferrarilla vuonna 2007. Räikkönen jätti rallin ja palasi formuloihin ajaakseen Lotuksella, josta hän siirtyi takaisin Ferrarille. Valtteri Bottas on toinen suomalainen formula kuski, joka ajaa Williamsilla. Muita suomalaisia Formula 1 autossa kilpailleita ovat muun muassa Mika Salo ja Heikki Kovalainen. F1-kilpailun maailmanmestaruuksista on ajettu jo vuodesta 1951 lähtien ja eniten maailmanmestaruuksia on saavuttanut saksalainen Michael Schumacher, jolla on tilillään kokonaiset seitsemän mestaruutta.

Comments Off on Formula 1 – kuninkuuslaji

Filed under Uutiset

WRC – raivoisaa vauhtia

WRC, joka on lyhennys nimestä World Rally Championship, on kansainvälisen FIA:n (Fédération Internationale de l’Automobile) eli kansainvälisen autoliiton alainen ralliautoilun kilpailusarja, jossa sekä kuljettaja että autonvalmistaja kilpailevat MM-tittelistä. Sarjassa kilpaillaan eri puolilla maailmaa käytävistä osakilpailuista useilla eri alustoilla, ja kisamaihin sisältyy myös Suomi. Suomessa kilpailtava ralli on nimeltään Neste Oli Rally Finland. Vuonna 2015 osakilpailuja on 13 ja Suomea edustaa Jari-Matti Latvala, joka ajaa Wolkswagen Motorsport –tiimissä. Lajista löytyy myös muita sarjoja, kuten esimerkiksi WRC2-luokka, joka on nelivetoisten mestaruussarja, kaksivetoisten WRC3-luokka ja juniorisarja, eli JWRC.

Comments Off on WRC – raivoisaa vauhtia

Filed under Uutiset